Julkinen uteliaisuus Perttu Pyynönen vanhemmista

Perttu Oskari Pyynönen on nimi, joka on tullut monille suomalaisille tutuksi – eikä valitettavasti hyvällä tavalla. Hänen rikostapauksensa on ravistellut yhteiskuntaa ja herättänyt vilkasta keskustelua niin uutisissa kuin kahvipöydissäkin. Silti kaiken tämän julkisuuden keskellä yksi seikka on jäänyt hämärän peittoon: keitä ovat Perttu Pyynösen vanhemmat?

Moni miettii samaa: mistä tällainen teko sai alkunsa? Oliko jo lapsuudessa merkkejä jostain, mitä emme osanneet nähdä? Me kaipaamme vastauksia, mutta miksi niitä ei ole tarjolla?

Tuntemattomat vanhemmat – Tiedämme enemmän siitä, mitä emme tiedä

Tällä hetkellä Perttu Pyynösen äidistä tai isästä ei ole saatavilla mitään vahvistettua tai virallista tietoa. Emme tiedä heidän nimiään, taustojaan, eikä edes sitä, ovatko he yhä elossa tai missä he nykyisin asuvat.

Suomen lainsäädäntö suojelee vahvasti yksityisyyttä, erityisesti kun kyse on henkilöistä, jotka eivät ole itse rikosten osapuolia. Tämä tarkoittaa, että elleivät Pyynösen vanhemmat ole tuoneet itseään julkisuuteen tai ole rikostutkinnan kannalta olennaisia, toimittajat eivät voi – eivätkä saa – julkaista heidän tietojaan.

Mutta miksi tämä herättää niin suurta uteliaisuutta?

Mikä saa meidät kaipaamaan vastauksia?

Kun törmäämme järkyttävään rikokseen, ensimmäinen kysymys on usein: ”Miksi?” Ihmisinä meidän on luontevaa yrittää ymmärtää – ja selittää. Siksi kiinnostus Perttu Pyynösen taustoihin ei ole pelkkää juorunhalua. Se kumpuaa aidosta tarpeesta ymmärtää, miten tällainen teko saattoi tapahtua.

Moni pohtii:

• Millainen oli hänen lapsuutensa?
• Hoitiko hänen perheensä vaikeat tilanteet ajoissa?
• Nähtiinkö varoitusmerkkejä, jotka ohitettiin?

Kasvatus, varhainen vuorovaikutus ja perhesuhteet ovat tunnetusti merkittävässä roolissa yksilön kehityksessä. Ja vaikka kyseinen rikos on yksilön valinta, ihmiset hakevat toivon kipinää siitä, että ehkä tulevaisuudessa yhteiskunta voisikin estää jotain vastaavaa tapahtumasta uudelleen.

Kun faktat puuttuvat, huhut täyttävät tilan

Valitettavasti tyhjiö täyttyy nopeasti – eivätkä huhut ole koskaan hyvä rakentaja. Sosiaalinen media on täynnä spekulaatioita Pyynösen mahdollisista perhetaustoista. Jotkut keskustelijat esittävät suoria syytöksiä hänen vanhempiaan kohtaan, vaikka mitään virallista tietoa heidän osallisuudestaan ei ole koskaan esitetty.

Tällainen arvuuttelu on paitsi epäreilua, myös vahingollista. Kukaan vanhempi ei voi täysin ennakoida tai hallita aikuisten lasten valintoja – varsinkaan, jos vaikeudet eivät koskaan tulleet ilmi tai suhde lapseen oli etäinen. Et voi kantaa vastuuta jostain, mitä et tiennyt tapahtuvan.

Eettiset rajat: Onko meillä oikeus tietää?

Median rooli on tuoda esiin totuutta, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Toimittajilla on velvollisuus miettiä, mikä on yleisön uteliaisuutta ja mikä aidosti yhteiskunnallisesti merkittävää. Perttu Pyynösen tapaus kietoutuu juuri tähän.

Mietitkö koskaan: onko meillä oikeutta tietää yksityishenkilöiden elämää, vain koska heidän sukunsa kantautuu rikolliseen uutisotsikkoon? Eikö ihmisarvo kuulu myös niille, jotka eivät ole valinneet joutua osaksi rikosten jälkipyykkiä?

Suomessa yksityisyyden suoja perustuu lakiin, mutta vielä enemmän se perustuu inhimillisyyteen. Tärkeää journalismia ei mitata sen mukaan, kuinka paljon se paljastaa – vaan kuinka paljon se suojelee niitä, jotka muuten jäisivät puolustuskyvyttömiksi.

Mitä voimme tästä oppia?

Se, että emme tiedä Perttu Pyynösen vanhemmista juuri mitään, ei ole vahinko – vaan valinta. Se kertoo siitä, että journalistit ja oikeusjärjestelmä haluavat kohdella ihmisiä reilusti, jopa tällaisissa vaikeissa tapauksissa.

Meidän ei tarvitse tietää kaikkea pyrkiäksemme ymmärtämään inhimillistä kipua ja rikosten taustoja. Voimme silti keskustella laajemmista kysymyksistä:

• Miten voisimme tarjota parempaa tukea perheille?
• Kuinka huomaisimme ajoissa lasten ja nuorten hätähuudot?
• Miten suojelemme samalla ihmisten oikeutta yksityisyyteen?

Yhteenveto: Kun tiedämme, mitä emme tiedä

Perttu Pyynösen vanhemmat ovat jääneet julkisuuden varjoon, eikä se välttämättä ole huono asia. Heidän tarinansa – oli se millainen hyvänsä – pysyy heidän omanaan, niin kauan kuin he haluavat sen pitää niin.

Rikostapaus pysyy järkyttävänä, ja sille on haettava selityksiä yhteiskunnallisella tasolla. Mutta syyttömiä ei pidä vetää mukaan, vain koska me haluaisimme täydellisen tarinan.

Loppusanat: Myötätuntoa tietämättömyydestä huolimatta

Kun julkisuus pyörittää suurta rikostarinaa, meidän silmämme kääntyvät kohti niitä, joita emme näe. Mutta joskus juuri tuntemattomuus suojelee – ja se on eettinen, jopa myötätuntoinen teko.

Me voimme edelleen esittää vaikeita kysymyksiä yhteiskunnan rakenteista. Me voimme parantaa järjestelmää, vahvistaa lähipiirin roolia, ehkäistä yksinäisyyttä ja mielenterveysongelmia. Mutta teemme sen parhaiten silloin, kun muistelemme myös olla inhimillisiä – jopa silloin, kun se tarkoittaa tiedon puutetta.

🕯️ Kohtuus. Ymmärrys. Empatia. Nämä ovat tie eteenpäin, myös silloin kun vastaus jää tuntemattomaksi.